Talven metsätyön jatkoksi seurasi keväinen uittosavotta. Haaviston metsistä kaadettu puutavara kuljetettiin paperitehtaalle ja muuhun jatkojalostukseen vesiteitse. Haaviston seutu tuli yhteisuiton piiriin 1880-luvulla: puut uitettiin Petäjävedeltä Jämsänkoskelle ja siitä mahdollisesti vielä Päijänteelle.

Lautan kokoaminen aloitettiin liittämällä puomit toisiinsa. Puomin pää veistettiin litteäksi ja siihen tehtiin reikä, josta puomilenkki eli "pontikkavihtas" pujotettiin. Puut pyöritettiin lauttaan puomien yli.

Uitto tehtiin varpaten. Tukeista kootulle ponttonille oli rakennettu pystykela, jota pyöritti hevonen. Köyden päässä oleva varppiankkuri vietiin soutamalla kulkusuunnassa eteenpäin ja pudotettiin pohjaan. Hevosen kiertäessä köyttä siirtyi ponttoni ja siihen kiinnitetty lautta kohti ankkuria.

Pienempiä lauttoja uitettiin keluveneen avulla. Myös lauttojen kokoamisessa keluveneitä käytettiin puomien vetoon. Veneen keskikohdalla on tukki, jonka ympärille vetovaijeri kiertyi 1 - 2 miehen voimin.

Yhteisuittoon liittyi myös puiden erottelu. Kymin uittoyhdistyksen aikaan erottelu tehtiin Rekolan selällä: eri yhtiöitten puut laitettiin eri lauttoihin.

Myös Sovijärveltä Soviojan kautta uitettiin puita. Sovijärvi oli vielä 1950-luvulla keväällä puuta niin täynnä, että "melkein pääsi toiselle rannalle kävellen".

Yhteisuiton loputtua uittivat ainakin Yhtyneet ja Kymi lähialueilta puita yksityisuittona. Puiden kuljetus siirtyi kuitenkin yhä enemmän maanteille. Viimeisen lautan Sovijärveltä Nättilän rannasta uittivat Eino Humberg ja Erkko Salminen 1960-luvun taitteessa. Vähän sen jälkeen uitto loppui koko seudulta.