This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
K. N. Rauhala

K. N. Rauhala1887 - 1937

(Kalle) ent. Fredman, kirjailijaniminä myös Ilmari Kankari, Johannes Karma, Kaarlo Raula ja Nikodemus

Kalle Rauhala syntyi seppä Kalle Reemannin ja hänen vaimonsa ainoana lapsena Juokslahden Nuorlahden Perälän torpassa vuonna 1887. Oman vanhemmat kuolivat Kallen ollessa kouluiässä. Orpopojan ottivat kasvatikseen Vanha-Maahin piharakennuksessa asunut jo ikääntynyt Rintalan pariskunta. Kalle kävi kansakoulun Juokslahdella, kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta ja valmistui maisteriksi Helsingin yliopistosta.

Rauhalasta tuli valtakunnallisesti tunnettu monipuolinen osuustoiminnan, kotiseututyön ja kulttuurityön taitaja. Hän toimi aluksi lehtimiehenä, muun muassa Ylioppilaslehden ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana sekä Helsingin Sanomien toimittajana. Eduskunnan pankkivaltuuskunnan sihteerinä hän ehti olla 15 vuotta, saman ajan myös Elanto-lehden päätoimittajana.

Leipätyönsä ohella hän kirjoitti muun muassa osuustoiminta- ja raittiusaiheisia tietokirjoja sekä romaaneja ja huvinäytelmiä.

Juokslahdella hän toimi aloitteentekijänä ja asiantuntijana nuorisoseuran, näytelmäkerhon, osuuskaupan ja osuuskassan perustamisvaiheissa. Hän perusti myös Isännäisen mieskuoron, jota itse johti.

Tuotanto

K. N. Rauhala
Isänmaan kirja I: Maa ja kansa. WSOY, 1925.
Isänmaan kirja II: Talous. WSOY, 1926.
Isänmaan kirja III: Yhteiskunta. WSOY, 1927.
Isänmaankirja IV: Sivistys. WSOY, 1928.

sekä lukuisia muita julkaisuja muun muassa raittiudesta, sivistyksestä ja taloudesta.

Johannes Karma
Maailmanloppu: romaani ankarasta elämästä avaruudessa. WSOY, 1921
Lembitu: viisi näytöstä (7 kuvaelmaa). WSOY, 1931
Isättömän äiti: kolminäytöksinen näytelmä. WSOY, 1933

Nikodemus
Hyvä tuli mummun kantapäästä. Kaksinäytöksinen huvinäytelmä. WSOY, 1931.

Kaarlo Raula
Isättömän äiti: kaksinäytöksinen näytelmä. Kirja, 1912.
Nuottamiehiä: kaksinäytöksinen näytelmä. Kirja, 1917.