This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
Julkaisuja
Äiti leipoo hymyellen. Kelle leivot, äiti, kellen? Vielä kysyt kelles muille: pienoisille piimäsuille. Tää on kakku pikku Annin, tuo on Heikin, tää on Hannin. Tämän saapi pikku Asta, joll´ on yksi hammas vasta. Immi Hellénin iloinen temperamentti ja kekseliään hauskat runonsa toivat varmaan valonpilkahduksen koulupäivään ja monen pienen oppilaan muutoin ankeaan arkeen. Markus-sedän lastentunnilla radiossa lapset lausuivat mielellään Immi Hellénin eläinrunoja. Suosikkijuttuja lastentunneilla olivat lisäksi esimerkiksi: Osaatko lukea, Hiiriä pyydystämässä, Aamukahvin ääressä, Heikin ja Mikon kesämuistelma sekä Vieraisilla. Paitsi että Immi Hellénillä oli väylä vaikuttaa miltei joka kotiin koulukirjojen ja lastenlehtien välityksellä, hän julkaisi kolme runokirjaa, joista myöhemmin on tehty uusia kokoelmia. Hän julkaisi myös nuorisoromaanin nimeltään Eeva Aarnio sekä näytelmän Luvattu maa. Sitä esitettiin muutaman kerran Kansallisteatterissa, pääosassa oli Ida Aalberg. Lastenrunoilijana Immi Hellén kuitenkin sai suurimman arvostuksen ja ne arvot, joita hän runoillaan edustaa, ovat ihmisten syvällä sisimmässään kaipaamia arvoja. Siksi runot pulpahtelevat aika ajoin kuin uusina esille ja niille on taas käyttöä. |