This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Yleisurheilu - Jyryn kivijalka


Yleisurheilu on ollut koko Jyryn 80-vuotisen historian ajan seuran perinteikkäimpiä lajeja. 1920- ja 30-luvuilla jyryläiset käyttivät talkootyöllä tehtyä Myllymäen kenttää, koska tehtaan omistuksessa olleille urheilupaikoille ei juurikaan ollut asiaa. Muutamat yksilöt menestyivätkin jo piirinmestaruustasolla. Yleisurheilun painopiste oli kuitenkin vielä sotienjälkeiselle ajalle asti enimmäkseen juoksuissa ja erityisesti sisähypyissä, joissa käytiin perinteikkäitä seuraotteluja esimerkiksi Jämsän Tarmoa vastaan.

Ensimmäinen aivan SM-tasolle yltänyt jyryläinen oli Arvo Lindén, jonka varmalta näyttänyt nuorten Suomen mestaruus vuoden 1958 6-ottelussa romahti viimeisessä lajissa, 110 m aidoissa tapahtuneeseen kaatumiseen. Huippulahjakkuuden ura katkesi äkillisesti jo seuraavana vuonna, kun hän menehtyi vakavan sairauden johdosta.

Pituushyppääjä Aimo Mäkinen nousi seuraavalla vuosikymmenellä Jyryn siihen asti menestyksekkäimmäksi urheilijaksi. Lukuisten TUL:n mestaruuksien ja mitalisijoitusten lisäksi "Ami"hyppäsi TUL:n nuorten pituusennätyksen 740 vuonna 1967, SM-hopeaa kolmiloikassa samana vuonna sekä hallissa SM-pronssia 1968. Ennätyksensä 761 hän ponkaisi vuonna 1974 Porissa. Lupaavia nuoria kykyjä olivat samoihin aikoihin esim. Erkki Virtanen, Tuula Sallden, Tarja Rantamäki ja Tapio Niemelä.

05_markku.jpgKestävyysjuoksija Markku Leppänen keräsi 1970-luvulta alkaen menestystä kuurojen sarjoissa ja voitti niin lukuisia Suomen, TUL:n kuin Pohjoismaidenkin mestaruuksia eri matkoilla. Huippuvuotenaan 1987 Markku otti TUL:n kultaa 5 000 metrillä, kolme SM-mitalia, kuurojen Euroopan mestaruuden maastossa ja juoksi vielä kuurojen 3 000 m maailmanennätyksen 8.22,34 Lahdessa. Markun aktiiviura jatkui aina vuoden 2005 kuurojen olympialaisiin Melbourneen asti.

Markku oli Aimon ohella harvinaisuus seurassaan, aikuisten tasolla menestynyt yleisurheilija. Potentiaalisia nuoria kykyjä ja juniori-ikäisiä huippuja Jyryn riveistä nousi runsain mitoin 1980-luvulla ja 90-luvun alussa: mm. Aarne "Arska" Saarinen, Erja Stenberg, Mika Mäkinen ja Petri Valkeamäki ylsivät ikäsarjoissaan TUL:n mestareiksi ja SM-mitaleillekin. Pikajuoksija Jussi "Elmo"Peltonen voitti 1996 kaikkiaan kolme 17-vuotiaitten SM-kultaa (100, 200 ja hallissa 60 m). Jussi oli oman ikäluokkansa lahjakkaimpia sprinttereitä Suomessa, ja otti seuraavana vuonna niin ikään SM-hopeaa sekä pronssia juosten vielä nuorten Suomi-Ruotsi -maaottelussa pikaviestin ankkuriosuuden.

12_JyryAitakarnevaali2Jyryn piirissä kehiteltiin Jussin Elmo Müncheniin -projekti, jolla pyrittiin tukemaan hänen kehitystään juoksijana ja mahdollista läpimurtoa Münchenin EM-kisoissa 2002. Tavoitteet jäivät kuitenkin täyttymättä, kun hän ilmoitti jo 1999 lopettavansa uransa. Jussin jälkeen ei Jyrystä erityisiä yksittäisiä huippuja ole noussut, vaan yleinen seuran jäsenmäärän vähentyminen on näkynyt myös yleisurheilun puolella. Jaoston tärkein vuosittainen projekti onkin viime vuodet ollut pika- ja aitajuoksukarnevaalien organisointi yhdessä Ilveksen kanssa. Lasten ja nuorten yleisurheilukoulua vedetään niin ikään yhteistyössä Ilveksen yu-jaoston kanssa.